|
Kirjoittanut Raimo Tuomainen
|
Eduskuntavaaleista on vuosi, kuntavaalit tekevät tuloaan.
Tätä kirjoitettaessa on kaikkien aikojen lämpötalvi väistymässä, Kuopiossakin lumesta nauttiminen jäi perin vähiin.
Kulunut vuosi on ollut poliittisesti tosi mielenkiintoinen, vaikken päässytkään vaikuttamaan maailmanmenoon eduskunnasta käsin. Nostattavaa oli olla kokouksessa, joka totesi vuoden 2007 hallitusohjelman niin vihertäväksi, että hallitustyöhön oli syytä lähteä. Kutsu porvarihallitukseen ei tuntunut innostavalta, mutta nythän kyseessä on sinivihreä hallitus, jonka ohjelmassa on todella radikaalejakin linjauksia, mm. tasa-arvon puolesta. Varmasti tämä hallitus tekee edistyksellisempää politiikkaa kuin vaihtoehto, jossa mukana olisivat asemestamme kristilliset.
Meillä on taitavat ja upeat viherministerit Tarja Cronberg ja Tuija Brax. Toki hallituksessa on muitakin taitavia ministereitä, mutta pidättäydyn nyt antamasta tunnustusta sen laveammalti…
Toukokuussa 2007 sain nimityksen puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajaksi. Valtakunnan tasolla aherran myös Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä Valtion liikuntaneuvoston erityisliikuntajaoston jäsenenä. Olen myös puolueemme tasa-arvoryhmän varapuheenjohtaja. Reissuja Helsinkiin tulee aika tavalla.
Kuopiossa roolini on olla Kuopion vihreiden varapuheenjohtaja.
Nyt ajatukset tosiaan alkavat jo suuntautua ensi syksyyn, jolloin kuntavaaleissa on tarkoitus saavuttaa sekä valtakunnan tasolla, Pohjois-Savossa että eritoten Kuopiossa makea vaalivoitto. Vaikka olisikin niin, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, haluamme tehdä iloisen kampanjan, jossa ei olla turhan ryppyotsaisia.
Kuntalaiset ansaitsevat entistäkin paremmat päättäjät. Jos Kuopiossa valitaan tavattoman hyvät päättäjät, voi olla, etten pääse siihen joukkoon mukaan, mutta olen tehnyt päätöksen pyrkiä valtuustoon. Kommentoi ensimmäisenä |